torstai 9. marraskuuta 2017

ajatus ikkunassa

(Tommy Hellsten, Elä ihmeessä, kirja kiitollisuuden lahjasta, 2017)


Lasilevy oli lohjennut oikeasta yläkulmastaan. Se pääsi silti keittiön ikkunan väliin somisteeksi. 
Illalla ei malttaisi laskea sälekaihtimia eteen. Päivänvalossa joutuu terästämään katsetta.

Nyt Tommy Hellstenin mietelmä, ehkä ensi viikolla Tove Janssonin. 


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

pinkki froteematto




Pinkkiä froteemattoa virkatessa en törmäänyt kertaakaan seinään. 

Ohje: Step On -matto / Lankava Oy

Mihin kädet tarttuisivat seuraavaksi? Ompelukonettakin on jo ikävä.


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

kierrätyskynttilöitä


Käsintekemisen taitoa –kirjaa vapaa päivänä selatessani innostuin kuppikynttilöiden valmistamisesta.

Ajattelin, että on kiva päästä hyödyntämään vanhoja kynttilänjämiä eri tavalla kuin mitä olen aiemmin tehnyt (sytykeruusut ja sytykehiiret).

Ensin piti kylläkin pistäytyä kirpparilla hankkimassa kiinalaisia ruusukuppeja. Ja ostaa käsityökeskus Alliinasta kynttilälankaa. 

Tarvittavat kattilat olivat entuudestaan tallessa. Pienempi sulatuskattila sopii täydellisesti isompaan kattilaan, jossa vesi kiehuu.



Kuppikynttilöitä on helppo tehdä. Netistä löytyy useita ohjeita niiden tekemiseen. Esim. Päden paja -blogissa on yksi ohje.



Kuppikynttilä on kiva pieni lahja antaa juuri tähän vuoden aikaan. Tekemään äidin, siskon, kummin, naapurin tai ystävän himpun verran onnellisemmaksi. Ja erityisesti jouluna kukkatervehdyksen sijaan. Ajatukset kun pakkaavat nyt väkisin jo suuntautua jouluun.


Pyhäinpäivänä rauhoituin yhden kuppikynttilän äärelle. Sen palaessa tasaisesti ja savuttamatta, jatkoin pinkin pörrömaton virkkaamista. (Ohje: Step On -matto / Lankava Oy


perjantai 3. marraskuuta 2017

idea1 + idea2 = toteutus


Halusin matkia siskoltani lahjaksi saatuja villasukkia. Niissä on niin kivat isoäidin neliöstä tehdyt varret. (idea1)

Halusin myös matkia värimaailmaa koivikosta, johon yksi makkareistamme on muuttanut. (idea2)

Nämä kaksi asiaa olivat pohjana seuraavien sukkien/tossujen suunnittelulle. 




Otin Lykke-lankaa. Ja sen värikartasta värin, jossa hehkuu kesäinen järvimaisema. Sekä hieman yksiväristä mustaa.


Virkkasin kaksi isoäidin neliötä sukan varreksi. Neuloin normaalin sukan kantapään ja terän. Lopuksi ompelin sukanpohjiin nahkapohjalliset. 

Näin syntyi parissa päivässä tossukkaat, jotka kuvaushetkellä pääsivät - hoh-hoijaa - huokaisemaan laiskasti ja toimettomana viimeistä kertaa. Niiden tarkoituksena on nimittäin olla emäntänsä jalassa ahertamassa työpaikalla, jossa korkkareita ei käytä kukaan. 

Hyvää viikonvaihdetta hyvät blogini ystävät - korkkareilla tai ilman! 


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

marjakka on sen nimi


Siinä se nyt köllöttelee ihan makoisan näköisenä. Toinen hapsumattoni. Se sai nimekseen Marjakka

Kiitos muutamasta nimiehdotuksesta. Ne auttoivat leikittelemään minua sanoilla ja kirjaimilla. Sillä sitten seuraavana yönä monta kertaa kylkeä kääntäessäni ja ihan muita asioita vatvoessani, sana Marjakka pullahti ohimoon. Se on oikein hyvä nimi matolle, joka on kuin "marjaherkku"! ;-)

Matto on nyt innoittamassa käsityökeskus Alliinan asiakkaita samanlaiseen solmeiluprokkikseen. Eli matto on siellä esillä. Ja moni on jo innostunutkin, sillä Alliinasta löytyy tietenkin hapsumattoon tarvittavaa verkkopohjaa, mattokanttia ja valtava värivalkoima trikookuteita. 





maanantai 30. lokakuuta 2017

kiva käsityökirja



Rakastan käsityökirjoja. Poimin niistä inspiraatiota. Harvoin noudatan niiden reseptejä kirjaimellisesti, mutta inspiraation lähteenä ne ovat niin, niin herkkua. 


Ja joitakin kirjoja lukee melkein kuin novelleja tai pienoisromaania. Mainio esimerkki tästä on kirja Perinteiset villasukat (Anna-Karoliina Tetri, Moreeni 2016). 

Tetri on tehnyt kirjaa varten paljon pohjatyötä museoissa sekä vanhojen käsityölehtien arkistoissa. Hän nostaa vanhat mallit esille mielenkiintoisten tarinoiden sekä sukkien historian kautta. Paitsi ohjeita, kirja tarjoaa myös mukavasti tietoa, jonka lukee ahmien. 


Vaikka vanhat sukkamallit on sovitettu kirjassa nykyaikaan ja nykylangoille, yhtäkään sukkaparia en tuosta kirjasta ole (vielä) neulonut. Siinä kerrottu sukkahistoria ja naisen historia kuitenkin kiinnostavat. 

"Somerniemeläinen nainen kertoo, että hän opetteli jo 7-vuotiaana sukkien neulomisen ja parsimisen. Äidillä oli suuret askareet yksin hoidettavana, eikä hän ennättänyt pitää lapsiaan sukissa ja kintaissa. Koulussa opetettiin kaikki neulomaan, ja vuonna 1915 osasivat niin pojat kuin tytötkin neuloa itselleen sukat. Sukat olivat tarpeen, joten niitä neulottiin aina kuin aikaa oli. Iisalmessa vanhat ihmiset neuloivat sukkia liikkuessaan ja kyläillessäänkin."