tiistai 13. marraskuuta 2012

valkoiset kynttiläruukut

 Nämä pienet valkeat saviruukut kasvattavat kesäisin suikeroalpia tai muuta kukkaa amppeliruukkuina.
Otin äskettäin siivouspäivänä samat ruukut uudelleen käyttöön. Tyhjennettyinä ja putsattuina tietty. Nyt istutin niihin kynttilät. Merisuolaa pohjalle kuin lumeksi.



Ruukut kuitenkin näyttivät kaipaavan jotain kuvioita, joten imuroinnin aikan raksutti, että kaapista löytyy vielä sitä ruusukuvioista kontaktimuovia. Siis kesken huushollin putsauksen oli pidettävä pieni askarteluhetki.






Se oli sitä samaa kontaktimuovia, josta joskus leikkelin kukkia myös keittiön yhteen lasikuitutapettiin. Siihen kun ei tavallista kukkatapettia voinut rempan yhteydessä laittaa.

Nämä kynttilät voisivat toimia myös adventtikynttilöinä, mutta niitä nyt sattuu olemaan viisi. Yksi liikaa, joten kaikki polttoon vain samalla kertaa.

Ei kommentteja: