tiistai 1. tammikuuta 2013

ensin taakse päin ja sitten eteen päin


Uutta vuotta aloittelen vilkaisemalla ensin taakse päin viime vuoteen. Keräämällä kuvia satunnaisesti kollaasiin.

Kun miettii ja katsoo mitä tuli käsityösaralla tehtyä, alkaa pää taas pahus soikoon ehdottaa kaikenlaista kivaa.... uusia sovelluksia ja uusia yhdistelmiä. Ideat synnyttävät ideoita. 

Nyt on vain pidettävä pää ja ajatukset jäässä, sillä ennen kuin annan aivojeni vasemman lohkon antautua uusille kivoille jutuille, on ensin kääräistävä hihat ja tehtävä muutama keskeneräinen valmiiksi. 


Esimerkiksi toinen mustavalkoinen laudeliina on otettu kangaspuista pois vast´ikään ja on nyt solmimisvaiheessa. Kudoin toisen samanlaisen, koska materiaalia oli vielä ja ajattelin, että se saattaisi sopia yhteen ristiinalaiseen saunaan. (Kyllä äiti, ajattelin teidän saunaan.)


Kudoin myös toisen räsykankaan pöytätableteille.  Sen sijaan, että olisin tuhonnut tämän, vaikka sain niin monta kannustavaa kommenttia sen pilkkomiseksi, kiitos.

Ja siitä muuten tulikin mieleeni, että enpä ole vielä toivottanut tervetulleeksi uusimmat lukijani Jaana, Maaret ja pirjo.riitta!




Ei kommentteja: