keskiviikko 2. tammikuuta 2013

ryijyjen viemää

Viime kirjastokäynnillä tempauduin näyttelytilassa Anna Q ryijyjen vietäväksi.

Ai että mikä Anna Q?

Anna Q -tuotemerkki on aikoinaan luotu kunnioituksesta Halosen taiteiljasukuun kuuluvan Anna Halosen taidekäsityöperintöä kohtaan. Anna Halosella oli oma mattokutomo 1920-1950-luvuilla. 

Anna Q -tuotemerkin omistaa Taito Ylä-Savo ry. Anna Q on erikoistunut ryijyjen suunnitteluun, myyntiin ja tarvikevälitykseen. Tilata voi paitsi ryijyjä niin myös Anna Halosen alkuperäisluonnosten mukaan valmistettuja villalankamattoja. Valmistus tapahtuu täällä Lapinlahden käsityökeskuksessa. Ryijymallistossa on myös uusia malleja, joiden suunnittelijat ovat taidekäsityöläisiä ja niitä näyttelyssä olikin eniten.
Kauniiden ryijyjen edessä pysähtyy.... katsoo kuvioita. Vertasin ryijyn nimeä siihen, minkälaista tarinaa itse siinä näin. 

Ryijyn pinnassa voi melkein nähdä taiteilijan siveltimen vedot ja sekoitetut värit, vaikka kuva muodostuu nukista. Villalanganpätkistä. Jotenkin taianomaista. 


Ryijy on suurenmoinen lahjatuotteena. Edustaa pysyvyyttä, arvokkuutta ja kansallista kulttuuriperintöä. Taidekäsityötä, jonka arvo vuosien myötä nousee. Upea sisustuselementti myös trendikotiin. 

Omaa suosikkia oli vaikea valita. Ehkä sonkajärveläisen Hilkka Eskelisen suunnittelma Karpalo (yksi uusimmista) sopisi väriensä puolesta parhaiten tähän meidän huusholliin, josta ei löydy valkoista sohvaa eikä hillittyä tanskalaista designia. Mutta johon yksi paikalliseen kulttuuriperintöön nojaava ryijy olisi aina paikallaan!




5 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Upeita ryijyjä!...minäkin pidän tuosta ryijystä :)

K u T o M i N e kirjoitti...

Hienoja ryijyjä tosiaan.
Kuulin nyt ensi kerran Anna Q:sta,
kiertääkö näyttely muillakin paikkakunnilla ?

nätti rätti itse kirjoitti...

Kyllä vaan, ne näyttävät matkaavan Suomen Käsityön museoon Jyväskylään tämän jälkeen ja ovat siellä parisen kuukautta 10.3.2013 saakka.

Unknown kirjoitti...

Karpalo oli minunkin suosikki.. :)

Ja tuo villalankapointillismi vetoaa minuun kun olen tällainen pisteenviilaaja..

Marsa kirjoitti...

Upeita ryijyjä.Tuo karpalo on minunkin makuuni.Kiva huomata että jokin muukin ei ole valkoisen ystävä.