torstai 25. kesäkuuta 2015

virheitä



Joskus tulee tehtyä täysin järjettömiä ratkaisuja, kun tekee oman pään mukaisesti, eikä noudata minkään valtakunnan valmiita ohjeita. Jälkeenpäin kaduttaa. Jälkeenpäin purkaa, leikkaa ja tekee uusiksi. Mutta se hyvä puoli niissä on, että virheistä oppii. 




Esimerkiksi en enää ikinä viimeistele huivin hapsuja nyörin päillä. Sillä jo heti ensimmäisellä kerralla tätä huivia pitäessäni tajusin, että hapsut ovat takussa koko ajan. Ja nappuloiden kolskatus ja helinä häiritsi enemmän kuin mitä tällainen mukavuudenhaluinen keski-ikäinen täti kestää. 

Tänään sitten lopulta se helinä sitten loppui. Ronskisti niks ja naks - poikki ja solmu! Hapsut ja nappulat lähtivät! 




Myös tässä ruukussa on virhe! Sen kyljessä on aukko, koska alkukeväästä se pudota kupsahti tuulen voimasta lankkupöydältä betonilaatalle. Mutta sitä en yritä korjata. Se on kukkapenkissä hyvä noin. Kyljellään. Ja sen sisällä kevätorvokki nöyrästi jatkaa kukkimistaan.




Ei kommentteja: