sunnuntai 10. tammikuuta 2016

mustavalkoinen herkku



Äskettäin tuli ilmi, etten ollut KOSKAAN tehnyt tästä mustavalkoruudullisesta kankaasta itselleni vaatetta. Tietenkin maailmassa on ziljoonia kankaita, joista en ole tehnyt vaatteita. Mutta että minun kangasvarastossani, joka on melkein jo 20 vuoden takaisen kangaskauppani ylijäämävarastoa, oli laadukas kangas, jota en ollut KOSKAAN saksinut housuiksi, hameeksi tai mekoksi. 
Niinpä asialle oli tehtävä jotain! - Ompelin mekon!



Käytän usein omia luottokaavojani, mutta tällä kertaa innostuin käyttämään kaavaa, jota en ollut myöskään KOSKAAN aiemmin käyttänyt; kietaisumekko Kotiliesi Käsityö 4/2015 (ent. MODA-lehti). 


Kietaisuasut ovat aina vähän arveluttavia. Tämäkin malli pujotetaan pään yli ja kiinnitetään edestä ja takaa. Kietaisuasujen pitämisessä on aina omat haasteensa. Testailin mekon edistyessä sen väljyyttä (myös istuen) ja erilaisia kiinnitysvaihtoehtoja. Päädyin tekemään eteen nappikiinnityksen ja taakse neppari + nauhat.


Väriä päivän asuun saan värikkäällä (itse tehdyllä) teepparilla. 


Pieniruutuinen kangas lähtee helposti vipisemään silmissä, joten halusin mekkoon jotakin mikä vetää katseen puoleensa. Ratkaisu löytyi melko helposti mustasta tilkusta ja sen päälle käsin tikatusta pienestä pitsiliinasta. 

Tämän mekon laitan kategoriaan "mustavalkoinen herkku".


8 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

No tosiaan tuo mekko on oikia herkkujen herkku, kaunis kuin mikä.

Marle kirjoitti...

Nimi on hyvä valinta tuolle mekolle! Ihana yksityiskohta tuo miehustan koristus.

Ingi kirjoitti...

Ruutukangas tekee mekosta todella tyylikkään ja pitsikoriste on mainio katseenvangitsija!

Osakainen kirjoitti...

Tulin käymään, kun olit minullakin käynyt. Ihania ompeluksia sinulla, mutta tuo leivinuuni on kyllä parasta1

Sussi kirjoitti...

todella kaunis!

Krista kirjoitti...

Tosi hieno!!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä blogissasi olen törmännyt mielenkiintoisiin kietaisuvaatteisiin. Varasin tuon lehden kirjastosta, katsotaan saisinko vihdoin tehtyä jonkin kietaisuvaatteen !

-H

nätti rätti itse kirjoitti...

Hei H, kiva jos innostuit - onnea ompeluun!