torstai 13. heinäkuuta 2017

Raumalla valmiiksi


Raumalle asti ennätin ennen kuin työ oli valmis. Hame siitä tuli.

Hamonen olisi varmaan syntynyt parista lankakerästä, mutta sen virkkaaminen ei olisi ollut yhtä jännittävää. Eikä hameesta olisi tullut yhtä hauskan kirjavaa.

Hame syntyi nimittäin kangaspuista poistetuista tutkaimista. Tutkaimet tarkoittavat loimen loppua, jota ei enää pysty kutomaan. Se on käsityökeskuksissamme hukkamateriaalia ja hävikkiä, jota syntyy väkisin.

Tähän hameeseen olen käyttänyt kolmet puuvillaloimen loput ja lanka on virkattu kaksinkertaisena, koska se on ohutta lankaa.


Otin loppukeväästä yhdet tutkaimet ja virkkasin näistä langanpätkistä pyörylöitä. Sitten toiset. Ja lopulta löytyi kässärin kätköistä vielä kolmannet ja onnekseni pitkät. Ne käytin siihen, että sain pyörylöistä neliöt.

Neliöt yhdistin ommellen. Lopputuloksena on iloisen kirjava hame, jota aion pitää myös "lannevaatteena" pitkien housujen päällä.



Projekti sai alkunsa heti kohta Budapestin väriterapian innoittamana. Jos joskus palaan vielä Budapestiin, niin puen tämän iloisenkirjavan hameen päälleni ja suunnistan Ravintola Puderiin ja nautin sen kalleimman lounaan!

6 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

upea! Rauma innoittaa:) Tuttu paikka:)

Unknown kirjoitti...

Hmmm - saa nähdä tarvitseeko se sittenkin vielä vuorin.

sinisukka kirjoitti...

Tulipas siitä yllättävä tuote :D - hieno on!!! Todellakin fiksua käyttöä tutkaimille! Minullakin olisi villaisia... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kesähameessa saakin olla iloiset värit, langoissa nätit sävyt. Varmuudeksi voisi laittaa ihan lyhyen vuorin. Irmeli

Maarit kirjoitti...

Pirtsakka hame ja hyvä matkasuunnitelma!

nätti rätti itse kirjoitti...

Lisäsin vielä yhden kuvan kuminauhan ompelusta, kun päivitin tämän postauksen alkuaan kännykällä. Kuvast näkyy, että pistelin leveän kuminauhan kiinni hameen vyötäröön vain yläreunasta, joten helppohan siihen olisi lisätä vuori...